Siirry pääsisältöön

Koskenkylän kouluun odotetaan Loviisan päättäjiä keskiviikkona 11.5.

Koskenkylän koulun rakentamisen lykkääminen huolestuttaa Koskenkylän koulun oppilaiden vanhempia. Kaupunginjohtaja Olavi Kalevan esitys julkaistiin Koskenkylän vanhempien yllätykseksi sopivasti 3.5. valtuuston iltakoulun jälkeen. Vaikka Koskenkylän kouluun liittyvästä esityksestä yllättynyt vanhempainyhdistys pyysi mahdollisuutta, jotta saisi kertoa näkemyksensä Koskenkylän koulun kunnosta ja uudisrakennuksen tarpeesta, siihen ei enää näinkään yllättävän esityksen jälkeen tarjottu mahdollisuutta. Vastaavasti Teutjärven koulu on tulossa vielä kolmannen kerran kertomaan näkemyksiään koulustaan valtuutetuille, Pernå Kyrkoby skola on pitänyt ennästyspitkän esitelmän sekä Tesjoen ja Isnäsin molemmat koulut ovat saaneet mahdollisuuden esitellä koulujaan. Jostain syystä Koskenkylän koulu Loviisan suurimpana suomenkielisenä kouluna ei saa tähän mahdollisuutta - ei edes kaupunginjohtajan yllättävän esityksen jälkeen, joka on täysin neljän kouluverkkoselvityksen vastainen.

Koskenkylän koulun vanhempainyhdistyksen kuuleminen olisi ollut ensiarvoisen tärkeää, koska Koskenkylän koulurakennuksen kunnosta, siihen tehdyistä ja tekemättä jääneistä kuntokartoituksista sekä kustannuslaskelmista on löytynyt mittavia puutteita usealta osa-alueelta. On huolestuttavaa, että Koskenkylän koulun kohtalosta päätetään näin vajavaisten ja virheellisten tietojen pohjalta.

Koskenkylän koulun vanhempainyhdistys on selvittänyt Koskenkylän koulun koulukiinteistöön liittyviä asioita. Vasta viime viikolla on selvinnyt, että Porvoon terveystarkastaja antaman päätöksen mukaan koulun sivurakennusta saa käyttää opetustilana syyskuusta 2014 alkaen. Luokka on ollut kuitenkin opetuskäytössä jo vuodesta 2013 alkaen täysin ilman terveydensuojelun lupaa. Sitä ei olisi saanut ottaa käyttöön ennen tarkastusta, mutta toisin kävi. Koskenkylän koulussa on opiskeltu asuinrakennuksessa yli vuosi ennen kuin tilan opetuskäytöstä on edes ilmoitettu terveydensuojeluun.

Koskenkylän sivurakennuksen kuntokartoitus on kokonaan tekemättä. Se on unohtunut, vaikka kaikki muut koulut on kartoitettu. Lisäksi kuntokartoituksen tiedot ovat ristiriidassa terveystarkastajan pöytäkirjan kanssa. Vuonna 2014 tehdyssä kuntokartoituksessa väitetään, että sivurakennusta ollaan vasta ottamassa opetuskäyttöön, vaikka se on jo siinä vaiheessa toiminut yli vuoden luokkatilana. Loviisan on pitänyt toimittaa Koskenkylän koulun sivurakennuksen ilmanvaihdon pöytäkirja tammikuussa 2016 terveystarkastajalle. Vanhempainyhdistys on pyytänyt pöytäkirjaa terveystarkastajalta, mutta sitä ei ole voitu toimittaa. Vanhempainyhdistys on huolissaan, onko Loviisa edes muistanut teettää ilmanvaihtoon liittyviä mittauksia, joita terveystarkastaja on vaatinut.

Lisäksi Koskenkylän koulun sivurakennuksen opetustilan koko on 53m2, kun kaksi huonetta on yhdistetty luokaksi. Oppilaat hädin tuskin mahtuvat kyseiseen luokkaan. Yleisopetuksen luokkatilan tulisi olla 60m2. Koulun laajennukseen liittyvissä laskelmissa tätä liian pientä luokkatilaa ei ole huomioitu eli se on jätetty yleisopetuksen käyttöön, vaikka se on siihen käyttöön liian pieni. Myöskään muita tilan tarvitsemia korjauksia ei ole huomioitu laskelmissa, koska eihän tilan kuntoa ole missään vaiheessa kartoitettu. Koko koulukiinteistöstä puuttuu myös laajennusta varten vaadittava putkiston kuntotutkimus ja asbestikartoitus.

Koskenkylän koulun laajennuksiin liittyvissä laskelmissa ei ole huomioitu myöskään sitä, että laajennusosa on kaavoitettu osittain muualle kuin kunnan maille. Koulun tontti on yksinkertaisesti niin pieni, että sille ei mahdu laajentamaan nykyistä koulua. Maanomistajaa kunta ei ilmeisesti ole edes selvittänyt tai kysynyt lupaa tontin vuokraukseen tai ostamiseen. Luonnollisesti näitäkään kuluja ei ole huomioitu nykyisen koulun laajentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Koskenkylän esiopetusryhmä on toiminut helmikuusta 2012 alkaen parakkirakennuksessa, jonka vuokra-aika oli alustavan sopimuksen mukaan 2 vuotta tai korkeintaan 4 vuotta. Vuokra-aikaa on jatkettu nyt vuoteen 2017 asti. Tähänkään ei ole luvassa parannusta. Esiopetuksen parakkien vuokrakustannukset ovat 2 645,66 euroa kuukaudessa. Mitä pidemmälle Koskenkylän koulun rakentamista siirretään, sitä pidempään Koskenkylän esiopetusikäiset lapset joutuvat käymään väliaikaisissa parakeissa, mistä puolestaan aiheutuu jatkuvia kustannuksia. Nyt tämä väliaikainen ratkaisu on jäämässä pysyväksi.

Koskenkylän koulu ja Koskenkylän koulun vanhempainyhdistys toivovat, että mahdollisimman moni päättäjä pääsisi tutustumaan ja toteamaan Koskenkylän koulun ahdingon. Myös kaupunginjohtaja Olavi Kaleva on vastaanottanut kutsun. Tervetuloa tutustumaan Koskenkylän koulun tiloihin keskiviikkona 11.5. klo 10-12!

Terveisin Koskenkylän koulun vanhempainyhdistys

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasten etu unohtuu kieliohjelman muutoksessa, taustalla säästökohde?

Sivistyslautakunta on 25.11.2015 kokouksessaan päättänyt esittää, että 1.8.2016 alkaen on suomenkielisillä lapsilla ensimmäinen pakollinen A1-kieli Loviisassa ruotsi englannin sijaan. Neljännellä luokalla voisi aloittaa vapaaehtoisesti A2 kielenä englannin. Mikäli kaikki kunnassa valitsisivat englannin jo alakoulussa 4-luokalta A2 kielenä, niin kunnan ei tarvitsisi järjestää kahta eritasoista kieltä. Nykyään Loviisassa järjestetään A2 ruotsi ja lyhyt B1 ruotsi. Tämä uusi kieliohjelma toisi tietenkin säästöjä, mikäli kaikki valitsisivat englannin A2 kielenä. Muutoksen taustalla lienee uusi opetussuunnitelma, joka siirtää B1 kielen tunteja 2 alakoulun puolelle. Tämä tuo lisäkustannuksia kunnille. Niissä kouluissa, joissa valitaan jo nyt A2 ruotsia, on sitten oppilaita, joille tulee järjestää B1 ruotsia jo kuudennella luokalla 2 tuntia viikossa. Pieniä kouluja on Loviisassa useita ja kaikissa kouluissa tämä täytyy järjestää. Tarvitaan rahaa! Tämä kieliohjelman muuttaminen on hu...

Uusi toimintakausi on alkanut!

Yhdistys piti sääntömääräisen vuosikokouksensa Koskenkylän koulun tiloissa 16.9.2015. Uudelle toimintakaudelle valittiin uusi hallitus. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kirsi Nurkkala, varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Hovi, sihteeriksi Stiina Aho ja rahastonhoitajaksi Milla Virta. Edellisten lisäksi hallitukseen kuuluvat myös Heli Rantanen, Tuija Kaartinen ja Sanna Flink. Koulun oppilaiden vanhemmat ovatkin saaneet Wilman kautta vanhempainyhdistyksen lyhyen kyselyn, johon olemme saaneet mukavasti vastauksia. Jos et kuitenkaan ole vielä vastannut, vielä ehtii! Kysely löytyy tästä . Kyselyn tuloksista kerromme tuonnempana. Tulevalle kaudelle hallitus suunnittelee järjestävänsä jotain mukavaa puuhaa koko perheelle, hankkivansa urheilu- yms. tapahtumiin tiimipaidat koko koulun käyttöön sekä toteuttavansa jo perinteeksi muodostuneet joulu- ja kevätjuhlakahvitukset. Toivomme saavamme apua Juuri Sinulta! Ilmoittelemme tulevista tapahtumista täällä blogissa sekä Facebook-sivullam...

Koskenkylään tarvitaan uusi koulu nopealla aikataululla!

Vanhempainyhdistyksen 11.5. järjestämä "Koulun avoimet ovet" -päivä onnistui mukavasti. Paikalla olivat kaupunginjohtaja Olavi Kaleva ja kaupungin valtuutettuja. Loviisan Sanomat teki tapahtumasta ison jutun perjantain 13.5. lehteen. Koulun kierroksella tutustuimme tarkemmin koulun kuntoon. Entiseen asuinrakennukseen on tehty luokkahuoneisto, joka otettiin käyttöön 2012. Sivurakennuksesta sadevedet valuvat suoraan rakennuksen juurelle, eikä mitään sadevesijärjestelmää ole. Päärakennuksen salaojituksen toimivuutta ei ole myöskään testattu. Vuonna 2009 koululle tehtiin kuntokartoitus, jossa löydettiin ongelmia kellarissa ja luokkahuoneessa 3 sekä vanhan osan käytävältä. Kellari kuivattiin ja talon ulkopuolelle kaivettiin salaojitus. Lisäksi tuolloin tiivistettiin kellaria, jotta sieltä ei pääsisi epäpuhtauksia luokkahuoneeseen. Luokkahuoneeseen 3 asennettiin ilmanvaihdon tehostamiseksi uusi kone. Kone pitää luokassa koko ajan huminaa ja aiheuttaa matalaäänistä tausta...