Siirry pääsisältöön

Koskenkylään tarvitaan uusi koulu nopealla aikataululla!

Vanhempainyhdistyksen 11.5. järjestämä "Koulun avoimet ovet" -päivä onnistui mukavasti.

Paikalla olivat kaupunginjohtaja Olavi Kaleva ja kaupungin valtuutettuja. Loviisan Sanomat teki tapahtumasta ison jutun perjantain 13.5. lehteen.

Koulun kierroksella tutustuimme tarkemmin koulun kuntoon. Entiseen asuinrakennukseen on tehty luokkahuoneisto, joka otettiin käyttöön 2012.
Sivurakennuksesta sadevedet valuvat suoraan rakennuksen juurelle, eikä mitään sadevesijärjestelmää ole. Päärakennuksen salaojituksen toimivuutta ei ole myöskään testattu.

Vuonna 2009 koululle tehtiin kuntokartoitus, jossa löydettiin ongelmia kellarissa ja luokkahuoneessa 3 sekä vanhan osan käytävältä.

Kellari kuivattiin ja talon ulkopuolelle kaivettiin salaojitus. Lisäksi tuolloin tiivistettiin kellaria, jotta sieltä ei pääsisi epäpuhtauksia luokkahuoneeseen.
Luokkahuoneeseen 3 asennettiin ilmanvaihdon tehostamiseksi uusi kone.
Kone pitää luokassa koko ajan huminaa ja aiheuttaa matalaäänistä taustameteliä. Luokassa on kuluneen lukuvuoden aikana ollut ekaluokka.

Kouluterveydenhoitaja teki sisäilmakyselyn koululaisten huoltajille vuonna 2010. Kyselyyn vastanneista 44% ilmoitti sisäilmaoireista!

Sisäilma-asiantuntija professori Tuula Putus teki Loviisan kouluille sisäilmatutkimuksen vuonna 2012. Kyselyyn vastattiin heikosti ja Putus epäilikin, että syynä oli samaan aikaan teetetty Loviisan kouluverkkoselvitys, ainoastaan Koskenkylän molemmat koulut sekä Liljendalin Sävträsk olivat tilastollisesti luotettavia.

Lainauksia tutkimuksesta:

"Koskenkylän koulun sisäilmahaittoja voidaan pitää merkittävinä. Haittoja koki reilu neljännes vastaajista, lähinnä valitettiin kylmästä lattiasta, tunkkaisuudesta ja huonosta ilmanvaihdosta.


Vain Koskenkylän koulun eräät yleisoireet nousivat yli keskitason. Ärtyneisyyden osalta ero muihin kouluihin oli melkein merkitsevä.
Kroonisia tai usein toistuvia oireita oli selvimmin Koskenkylän suomenkielisessä koulussa, Forsbyn koulussa ja Sävträskin koulussa.

Terveydentila on nykyisessä koulussa heikentynyt joka neljännellä vastaajalla Koskenkylän koulussa ja joka viidennellä Tessjön ja Forsbyn kouluissa.
Kohtalaisen terveydentilan omaavia oli eniten Koskenkylän koulussa ja Forsbyn ruotsinkielisessä koulussa.

Lapsen vaatteissa tuntuvaa epätavallista hajua oli havaittu Koskenkylän molemmissa kouluissa sekä Sävträskin kouluissa joidenkin vanhempien mukaan. Tietyt mikrobit aiheuttavat hajuja, mutta hajun puuttuminen ei poissulje mikrobiongelmaa.

Kyselyn tuloksissa nousee esiin viitteitä Koskenkylän suomenkielisen sekä ruotsinkielisen koulun sisäilmaongelmasta sekä jossain määrin myös Sävträskin koulun sisäilmaongelmasta. Koettu terveydentila on hiukan heikentynyt, terveydentila on heikentynyt ko. rakennuksessa oleskellessa ja sisäilma tuntuu joidenkin mielestä tunkkaiselta. Lasten vaatteissa oli myös havaittu mikrobihaittaan sopivia hajuja. Näissä kouluissa oli myös muita kouluja enemmän yleisoireita, koulurakennukseen liittyvää ja muualla lievittyvää oireilua sekä kroonista tai usein toistuvaa oireilua.

Suosittelen Koskenkylän molempien koulujen ja Sävträskin koulujen tarkempaa rakennusteknistä tutkimusta koulurakennusten kunnon ja turvallisen sisäilman varmistamiseksi."

Tutkimus julkaistiin vuonna 2012 viikolla 7 kaupungin nettisivuilla. Sisäilma-asiantuntija suositti tuolloin tarkempaa rekennusteknistä tutkimusta.


Elämme vuotta 2016. Tutkimusta tai uutta sisäilmakartoitusta ei ole vieläkään tehty!

Koskenkylän esikoulu siirtyi parakkiin joulukuussa 2011, kun päiväkoti heti laajennuksen jälkeen pullisteli lapsia. Parakit vuokrattiin aluksi 2 vuodeksi ja 1+1 vuoden opitiolla. Koskenkylässä on paljon lapsia ja enemmänkin tänne varmasti muuttaisi lapsiperheitä, mikäli kouluasiat olisivat modernit ja mallillaan. 

Koskenkylän koulun huonokunto ja suuren remontin tarve on ilmeinen. Koskenkylän lapset eivät voi vuosikausia olla ahtaassa parakissa esikoulussa ja jatkaa opintojaan ahtaassa ja huonokuntoisessa koulussa! 


Loviisan kaupunginhallituksen kokoukseen!

Vanhempainyhdistyksen hallituksesta kävi tänään puheenjohtaja Kirsi Nurkkala, Antti Hovi ja Johanna Mäki esittämässä Loviisan kaupunginhallitukselle Koskenkylän koulun uudisrakennusasiaa.

Kerroimme koulun kunnosta sekä toimme esille seuraavia seikkoja uuden koulun puolesta:

  • yhteisiä modernia tiloja kahdelle koululle kylän keskustaan
  • kirjasto, kansalaisopisto ym yhdistyksille tiloja iltakäyttöön
  • keskuskeittiö uuden koulun yhteyteen, Hemgården huonossa kunnossa -> päiväkotiin lisätilaa, jos keskuskeittiö tuottaa ruuan myös päiväkotiin!
  • ip-kerho ja eftis voivat olla yhteiset, niin kuin olivat Pernajan aikaan -> säästöä ohjaajissa?
  • koululaisille kielikylpyperiaattella KERHOJA! Suurin osa suomenkielisistä lapsista opiskelee A-ruotsia, esim ruotsinkielinen käsityökerho, molempien kieliryhmien lapsille jne!

Nyt odotamme jännityksellä tietoa, mitä hallitus tulee esittämään kaupunginvaltuustolle.

Koskenkylään tarvitaan uusi koulukeskus koko kylän lapsille nopealla aikataululla!


Uuden koulun paikka on kylän sydämessä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasten etu unohtuu kieliohjelman muutoksessa, taustalla säästökohde?

Sivistyslautakunta on 25.11.2015 kokouksessaan päättänyt esittää, että 1.8.2016 alkaen on suomenkielisillä lapsilla ensimmäinen pakollinen A1-kieli Loviisassa ruotsi englannin sijaan. Neljännellä luokalla voisi aloittaa vapaaehtoisesti A2 kielenä englannin. Mikäli kaikki kunnassa valitsisivat englannin jo alakoulussa 4-luokalta A2 kielenä, niin kunnan ei tarvitsisi järjestää kahta eritasoista kieltä. Nykyään Loviisassa järjestetään A2 ruotsi ja lyhyt B1 ruotsi. Tämä uusi kieliohjelma toisi tietenkin säästöjä, mikäli kaikki valitsisivat englannin A2 kielenä. Muutoksen taustalla lienee uusi opetussuunnitelma, joka siirtää B1 kielen tunteja 2 alakoulun puolelle. Tämä tuo lisäkustannuksia kunnille. Niissä kouluissa, joissa valitaan jo nyt A2 ruotsia, on sitten oppilaita, joille tulee järjestää B1 ruotsia jo kuudennella luokalla 2 tuntia viikossa. Pieniä kouluja on Loviisassa useita ja kaikissa kouluissa tämä täytyy järjestää. Tarvitaan rahaa! Tämä kieliohjelman muuttaminen on hu...

Uusi toimintakausi on alkanut!

Yhdistys piti sääntömääräisen vuosikokouksensa Koskenkylän koulun tiloissa 16.9.2015. Uudelle toimintakaudelle valittiin uusi hallitus. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kirsi Nurkkala, varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Hovi, sihteeriksi Stiina Aho ja rahastonhoitajaksi Milla Virta. Edellisten lisäksi hallitukseen kuuluvat myös Heli Rantanen, Tuija Kaartinen ja Sanna Flink. Koulun oppilaiden vanhemmat ovatkin saaneet Wilman kautta vanhempainyhdistyksen lyhyen kyselyn, johon olemme saaneet mukavasti vastauksia. Jos et kuitenkaan ole vielä vastannut, vielä ehtii! Kysely löytyy tästä . Kyselyn tuloksista kerromme tuonnempana. Tulevalle kaudelle hallitus suunnittelee järjestävänsä jotain mukavaa puuhaa koko perheelle, hankkivansa urheilu- yms. tapahtumiin tiimipaidat koko koulun käyttöön sekä toteuttavansa jo perinteeksi muodostuneet joulu- ja kevätjuhlakahvitukset. Toivomme saavamme apua Juuri Sinulta! Ilmoittelemme tulevista tapahtumista täällä blogissa sekä Facebook-sivullam...